6. tammikuuta 2020
Olof Ottelin ja Stockmannin piirustuskonttori
Olof Ottelinin (1917-1971) ura alkoi vuonna 1939 Taideteollisesta Keskuskoulusta. Sota keskeytti opinnot, ja valmistuminen huonekalupiirtäjäksi lykkääntyi vuoteen 1946. Ottelinin ensimmäiset työpaikat huonekalupiirtäjänä olivat Sopenkorpi Lahdessa ja Majanderin huonekaluliike Oy Mobilia Ab Helsingissä.
Vuonna 1948 Ottelin siirtyi huonekalupiirtäjäksi Oy Stockmann Ab:n piirustuskonttoriin. Stockmannin tavaratalossa asioineet kodinsisustajat saivatkin rahoilleen vastinetta. Viereisissä kuvissa on muutamia Ottelinin suunnittelemia, Keravan Puusepäntehtaan valmistamia huonekaluja Kruunan valikoimista.
Olof Ottelin hallitsi suuret sisustuskokonaisuudet, ja lopputulos oli harmoninen. Hän punnitsi kaikki ratkaisut tilan luonteen mukaan ja vältti ajan trendi-ilmiöitä. Metallijalkojen valtakaudella Ottelin pysytteli valitsemallaan linjalla ja piirsi jalat sinnikkäästi puusta. Yksi hänen vahvuuksistaan oli ilmiömäiset piirtäjän lahjat, ja hän hioi huonekalusuunnitelmiaan, kunnes mikään ei häntä enää häirinnyt.
Merkittävimmissä sisustuskohteissa Olof Ottelin ratkoi tilan ongelmia irtokalustein, ja hänen sisustuskohteensa ovat helposti tunnistettavissa varsinkin tuoleista. Tunnetuimpia Ottelinin sisustuksista ovat Ravintola Laulumiehet sekä Svenska Handelshögskolan, jonka yleistuoli Status oli Ottelinin ensimmäinen merkittävä tuolisuunnitelma.
Laatu oli Olof Ottelinille kunnia-asia. Kannattavuuslaskelmien asettamista paineista huolimatta Keravan Puusepäntehdas pystyi pitämään huonekalujen laadusta kiinni valmistamalla kustannustehokkaampia tuotteita, kuten tuolloin suuren kysynnän saavuttaneiden tv-vastaanottimien kuoria. Stockmannin korkealuokkainen huonekalumallisto on kauttaaltaan rakennettu Ottelinin ja hänen edeltäjänsä Werner Westin tinkimättömällä asenteella huonekalutaidettamme kohtaan.
Ottelin opasti kodinsisustajia taitavasti kuvitetuilla sisustusneuvoillaan ja kannusti eroon kaavamaisuudesta. Suuren yleisön hän tavoitti mm. Kaunis koti -lehden kautta 1948-1971. Ottelinin esimerkkipiirrokset avasivat sisustajien silmiä ja rohkaisivat aiempaa vapaampaan ja käytännöllisempään kalustamiseen. Siinä missä Kaj Franckin kerrotaan räjäyttäneen astiastoajattelun, voi hyvällä syyllä sanoa Ottelinin tehneen saman vanhanaikaisille kalustoille.
Olof Ottelin saavutti alallaan merkittävän aseman. Hän toimi Teknillisen Korkeakoulun huonekalusuunnittelun erikoisopettajana 1951-1959 sekä Stockmannin huonekaluosaston päällikkönä 1953-1954 ja sisustusosastojen taiteellisena johtajana 1955-1971. Näin ollen voidaan todeta hänen jättäneen merkittävän perinnön Suomen huonekalutaiteelle.
Terveisin,
Pasi Pusa
040 5509001
Kruuna Finnish living
Maurinkatu 8-12
00170 Helsinki
info@kruuna.fi
pasi.pusa@gmail.com
Jumbo-lepotuoli, 1950-luku.
Formula-pöytä ja Duetto-sohva, 1950-luku.
Mister-lepotuoli on muunnelma Svenska Handelshögskolanin Status-yleistuolista.
Ottelin arvosteli piirustuksellaan ylimuotoiltuja ruotsalaisia huonekaluja Form-lehdessä 8-9 1954.
14. toukokuuta 2024 : Niukkuuden runsautta suomalaisissa valaisimissa
3. helmikuuta 2024 : Taiteilija Kaj Franck suomalaisen sarjatuotannon kehittäjänä
27. elokuuta 2023 : Vapaan muodon taitajia
8. toukokuuta 2023 : Taiteilijaparit ja sisustustaide
15. tammikuuta 2023 : Kruunan uutta tarjontaa
8. elokuuta 2022 : Eivätkö vaatteet ole taideteollisuutta?
4. huhtikuuta 2022 : Modernismia ikivanhoin opein
16. tammikuuta 2022 : Arkistokuvia kadonneista tiloista
10. lokakuuta 2021 : Aitoa Taitoa - Paavo Tynell
5. heinäkuuta 2021 : Asianmukaista käsittelyä tavaroille!
25. huhtikuuta 2021 : Arabian taidekeramiikka kiinnostaa ulkomailla
6. helmikuuta 2021 : Huonekalu-, tekstiili- ja valaisintaidetta Kruunassa
2. marraskuuta 2020 : Syystuulia
25. toukokuuta 2020 : Helena Tynellin (1918-2016) kuvioita pinnoilla
20. maaliskuuta 2020 : Rut Bryk - satumaiset sattumat
6. tammikuuta 2020 : Olof Ottelin ja Stockmannin piirustuskonttori
18. lokakuuta 2019 : Lämpöä ja väriä syksyyn
25. kesäkuuta 2019 : Säynätsalon kunnantalo
18. kesäkuuta 2019 : Keuruun vanha kirkko
19. toukokuuta 2019 : Uutisia, kiitoksia ja top 10
7. huhtikuuta 2019 : Vierailulla Heljän ateljeessa Arabiassa
9. tammikuuta 2019 : Taiteilija Birger Kaipiainen
4. lokakuuta 2018 : Valaisintalkoot
12. heinäkuuta 2018 : Kruuna 10 vuotta
1. kesäkuuta 2018 : Tervetuloa Helsinkiin ja Kruunaan!
4. toukokuuta 2018 : Uudet Suomen "suurlähettiläät"
20. huhtikuuta 2018 : Tervetuloa Kruunan uusille verkkosivuille!